|liittyminen|alennukset|jäsentilat|kunniajäsenet|saavutukset|uutiset|
JÄSENTILAT
ENNEN
Ensimmäinen paikkamme oli Tattarisuolla
keväästä 2001 vuoden 2002 loppuun. Tanssimme perjantai-iltaisin
Nuorisoasiainkeskuksen tiloissa.
Tammikuun
jäsenillat vuonna 2003 olivat maanantaisin 6.1., 13.1., 20.1. ja
27.1.2003 ravintola Stadin Tähdessä, Mäkelälänkatu
2:ssa. Illat alkoivat vapaalla tanssilla klo 18.00. Opetusta oli klo
19-21, jonka jälkeen vapaa tanssi jatkui. Maksut olivat jäseniltä
2 euroa ja muilta 5 euroa.
Keväällä
2003 löysimme kerhotilan Herttoniemestä, osoitteesta Näätätie
21, jossa tanssittiin perjantaisin klo 18.00 alkaen. Siellä järjestettiin
myös kursseja, sekä alkeis-, jatko- että TLD-kursseja.
Näätätien lattia ei ollut tanssille paras mahdollinen,
joten etsintä jatkui. "Näätiksen" jäähyväisillan
ja samalla syyskauden avajaisia vietettiin perjantaina 27.9.2004.
Kartta:
Näätis
Keskiviikkona
3.9.2003 tanssiittiin alkaen myös Vartiokylän työväentalolla
(Rusthollarinkuja 3).